Miten käy kuiviketurpeen, jos EU sulkee suot?
Turpeen käyttö energian tuotantoon on jo tovin ollut vaakalaudalla. Suomen Ympäristöministeriön mukaan tavoitteena on puolittaa turpeen energiakäyttö. Turpeen epävakaa tulevaisuus vaikuttaa merkittävästi myös hevostalouteen, tarkemmin sanottuna karsinoiden ja pihattojen kuivikkeisiin. Luonnonvarakeskuksen vuoden 2023 tutkimuksen mukaan 59 % hevostalleista käyttää turvetta kuivikkeena. Talliyrittäjien onkin harkittava vaihtoehtoisia kuivikkeita ja arvioitava niiden kustannuksia sekä saatavuutta.
Turpeen nosto ja sen käyttö ovat herättäneet merkittävää keskustelua EU-alueella viime vuosina. Turpeen käyttöä on kritisoitu sen huomattavien ympäristövaikutusten vuoksi, erityisesti sen roolin vuoksi kasvihuonekaasupäästöissä ja luonnon monimuotoisuuden heikentämisessä.
Turve on myös ollut tärkeä taloudellinen resurssi ja työllistäjä. Tämä ristiriita ympäristönsuojelun ja taloudellisten intressien välillä on johtanut laajoihin debatteihin siitä, miten turpeen nostoa tulisi säännellä.
Luonnontilaiset suot ovat ainutlaatuisia ekosysteemejä, jotka tarjoavat poikkeuksellisen elinympäristön monille lajeille, joita ei löydy muualta. Maailmanlaajuisesti suot säätelevät ilmastoa varastoimalla valtavia määriä hiiltä ja alueellisesti ne estävät tulvia ja toimivat saasteiden puskurina. Lisäksi suot ovat historiallisia arkistoja, jotka sisältävät arvokasta tietoa biologisesta monimuotoisuudesta, ilmastosta ja saasteista.
Suojelun ja ennallistamisen tarpeet
Vuosisatojen ajan soita on muutettu maatalousmaaksi tai metsiksi kuivattamalla ja lannoittamalla, mikä on aiheuttanut ekosysteemiin dramaattisia muutoksia. 1800-luvun lopulla alkoi myös laajamittainen turpeen kaivaminen ensin polttoaineeksi ja myöhemmin puutarhojen käyttöön. Tämä käyttö jatkuu edelleen.
Kuivatetut ja viljellyt suot vapauttavat ilmakehään valtavia määriä kasvihuonekaasuja. Suurin kuivattujen orgaanisten maaperien päästöjen tuottaja maailmassa on Indonesia ja EU heti toiseksi suurin.
Suot jaetaan yleensä kahteen päätyyppiin: keidassoihin ja aapasoihin. Keidassuot saavat vetensä pääasiassa sateesta ja lumesta, kun taas aapasuot kehittyvät maiseman painanteissa ja saavat vetensä pintavedestä ja/tai pohjavedestä. Soita on maailmanlaajuisesti ja vaikka ne kattavat vain 3 % maapallon maa-alasta, ne varastoivat lähes 30 % kaikesta maaperän hiilestä. Euroopassa suot varastoivat viisi kertaa enemmän hiiltä kuin metsät.
Täällä turvekerrokset kasvavat vain 1-2 millimetriä vuodessa, joten soiden kehittyminen vie tuhansia vuosia. Luonnollinen suo on kosteikkoekosysteemi, jossa orgaanisen aineksen tuotanto ylittää sen hajoamisen. Lähes jatkuvassa vesikyllästyksessä ja hapen puutteessa kuolleet kasvit ja sammalet kerääntyvät muodostaen turvetta.
Soiden tilanne Euroopassa
Soita esiintyy eniten Fennoskandiassa ja Baltian maissa, lähes kolmannes Euroopan soista sijaitseekin Suomessa ja yli neljännes Ruotsissa. Suuria soita löytyy myös Belgiasta, Virosta, Ranskasta, Saksasta, Irlannista, Latviasta, Liettuasta, Alankomaista, Norjasta, Puolasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Euroopan soiden kokonaispinta-ala on noin 594 000 km², josta 54 % on luonnontilaisia soita. EU:n jäsenvaltioissa (EU27) soiden kokonaispinta-ala on 268 000 km², joista 51 % on luonnontilaisia.
EU:n elinympäristödirektiivi erottelee kaksitoista suotyyppiä. Lisäksi keidassuometsät, jotka kuuluvat lehtimetsien ryhmään, lasketaan luonnollisesti metsittyneiksi soiksi. Yhteensä noin 33 000 km² näistä 13 elinympäristötyypistä on suojeltu yli 8 700 Natura 2000 -alueella, mikä edustaa noin 24 % kaikista jäljellä olevista luonnontilaisista soista.
EU:n luontodirektiivi ja Natura 2000 -verkosto ovat keskeisiä suoalueiden suojelussa, ja LIFE-ohjelma on rahoittanut useita soita koskevia palautus- ja suojeluprojekteja. LIFE-ohjelma on tukenut 363 suoalueiden säilyttämistä ja palauttamista koskevaa projektia ja vaikka palautustoimet ovat laajamittaisia, suoalueiden kokonaistilanne on edelleen tyydyttämätön.
Turpeen käytön ja nostamisen nykytilanne
Suomessa ja muualla Euroopassa turvetuotantoa mitataan yleensä vuositasolla joko tonneina tai hehtaareina. Vuonna 2021 Suomessa turvetuotannon määrät olivat vuosittain noin 10-15 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastaa noin 6-9 miljoonaa tonnia. Tuotantoala on vaihdellut, mutta yleensä se on ollut noin 60 000-70 000 hehtaaria.
Muualla Euroopassa turvetuotanto on keskittynyt tiettyihin maihin, kuten Irlantiin, Ruotsiin ja Baltian maihin. Suomen ohella myös Baltian maissa turvetuotanto on merkittävää. Virossa tuotetaan vuosittain noin 1,5-2 miljoonaa tonnia turvetta, joskin Latvian ja Liettuan tuotantoluvut ovat tätä pienempiä.
Muutoksia tapahtuu jo. Keväällä 2024 Viron korkein oikeus kumosi OÜ Hiiu Turvas -yhtiölle myönnetyn turpeen nosto-oikeuden Elbun suolla, joka on osa Lavassaaren kosteikkoaluetta. Lupa turpeenottoon myönnettiin heinäkuussa 2020, mutta sen vaikutuksia suon lintulajeihin ja elinympäristöön ei arvioitu asianmukaisesti. Korkeimman oikeuden päätöksen odotetaan vaikuttavan laajemmin Ympäristöneuvoston tuleviin käytäntöihin.
Rahastolla kompensoidaan haittoja
Haastattelimme tätä artikkelia varten Suomen Ympäristöministeriön asiantuntijoita, koskien turpeen tulevaisuutta. Euroopan unioni on perustanut Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund, JTF-rahasto), joka tukee alueita ja sektoreita, joita hiilineutraaliuteen siirtyminen eniten koskettaa. – Rahaston avulla pyritään kompensoimaan turpeen energiakäytön vähentämisestä aiheutuvia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöllisiä haittoja, ministeriöstä kerrotaan.
Ympäristöministeriön mukaan Suomi on saanut EU:lta JTF-rahastosta noin 466 miljoonaa euroa rahoitusta. Yhdessä kansallisen julkisen rahoituksen kanssa hankkeisiin on käytettävissä yhteensä noin 665 miljoonaa euroa ohjelmakaudella 2021–2027. Rahoitusta jakavat maakunnan liitot ja kolme ELY-keskusta.
Rahaston toimeenpano tapahtuu alueellisten siirtymäsuunnitelmien kautta, joita on laadittu yhteensä 14 JTF-maakunnassa. Nämä suunnitelmat ovat saatavilla maakuntien omilla verkkosivuilla. JTF-rahoitus kattaa seitsemän maakuntaa Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan, Keski-Suomen, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakunnat. Pirkanmaalla rahoitus koskee kuitenkin vain Parkanoa, Kihniötä, Virtaita ja Punkalaidunta.
– Suomessa JTF-rahaston tavoitteena on puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä, Ympäristöministeriöstä todetaan. Rahasto rahoittaa toimenpiteitä, jotka edistävät oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävämpää taloutta osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelmaa.
Päästökauppasektorin osalta turpeen kulutus laski merkittävästi vuonna 2023, sillä se väheni 37,5 % edellisvuoteen verrattuna. Tämä lasku on osa laajempaa trendiä, jossa pyritään vähentämään päästöjä ja siirtymään kestävämpiin energialähteisiin.
Turpeen tulevaisuus ja sen vaikutukset hevostalouteen
Turvetta käytetään yleisesti myös maataloudessa sekä puutarhoilla. Skotlannissa toteutettiin joulukuussa 2023 kysely, johon vastasivat turvetta käyttävät eri tahot. Näitä suurin osa oli yksityisiä puutarhureita. Vastaajista 69 % ilmoitti voivansa lopettaa turpeen käytön heti. Vastauksissa ehdotettiin turpeen myynnin kieltämistä ja siirtymäaikaa sen käytön lopettamiseen. Tarkkaa siirtymäaikaa ei kyselyssä kuitenkaan määritelty.
Turpeen käytön epävakaalla tulevaisuudella on merkittäviä vaikutuksia hevostalouteenkin, erityisesti karsinoiden ja pihattojen kuivikkeiden osalta. Turpeen käyttö kuivikkeena on yleistä. Tarkkoja tilastoja turpeen kuivikekäytöstä ei ole saatavilla, mutta esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen vuonna 2023 tekemän tutkimuksen mukaan hevostalleista 59 % käyttää turvetta. Maidontuotannon puolella luku on 70 % ja naudanlihantuotannossa 82 %.
Turve on ollut suosittu kuivikemateriaali sen hyvien kosteuden- ja hajunpoisto-ominaisuuksien sekä yleisen saatavuuden vuoksi. Kuitenkin ympäristö- ja ilmastotavoitteet ajavat turpeen käytön vähentämistä, mikä vaikuttaa suoraan talliyrittäjiin ja hevosten hyvinvointiin.
Turpeen korvaaminen muilla kuivikkeilla voi aiheuttaa talliyrittäjille huomattavia taloudellisia muutoksia. Uusien kuivikevaihtoehtojen hankintahinta, saatavuus ja käsittelykustannukset voivat vaihdella suuresti.
Turpeen vaihtaminen toiseen kuivikkeeseen
Turpeen vaihtaminen tulevaisuudessa johonkin toiseen kuivikevaihtoehtoon on hyvinkin todennäköistä. Joidenkin vaihtoehtoisten kuivikkeiden kustannukset voivat tosin olla korkeammat kuin turpeen, mutta sen korjaaminen ei ole mahdotonta. Taloudellisten syiden lisäksi myös vaihtoehtoisten kuivikkeiden kompostointi tai hävittäminen on erilainen prosessi kuin helposti hyödynnettävän turpeen.
Turpeen käytön vähentämisen myötä talliyrittäjien on kuitenkin etsittävä uusia kuivikevaihtoehtoja. Kutteria ja purua on perinteisesti käytetty kuivikkeena ja ne ovatkin usein edullisia ja helposti saatavilla. Niiden kosteuden- ja hajunpoistokyky ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin turpeen.
Hamppukuivike on yksi ympäristöystävällisimmistä vaihtoehdoista, jolla on hyvät kosteuden- ja hajunpoisto-ominaisuudet. Olki on eri muodoissa edullinen ja laajalti saatavilla oleva kuivike. Olkipelleteissä on erittäin hyvä imukyky ja piensäkeissä se on helposti varastoitava sekä käsiteltävä. Mikäli ongelmana on ahne hevonen, joka mielellään syö pellettejä, on olkirouhe parempi vaihtoehto. Pelletit eivät sisällä haitallisia aineita, mutta voivat kuitenkin pitkällä aikavälillä aiheuttaa esimerkiksi suolistotukoksia.
Talliyrittäjien on harkittava vaihtoehtoisia kuivikkeita ja arvioitava niiden kustannuksia, saatavuutta ja suorituskykyä. Vaikka turpeen korvaaminen voi tuoda mukanaan haasteita, se tarjoaa myös mahdollisuuden siirtyä kestävämpiin ja ympäristöystävällisempiin vaihtoehtoihin, mikä voi pitkällä aikavälillä hyödyttää sekä ympäristöä että hevostaloutta.
Artikkelin kirjoittaja Penina Peltonen on pitkän linjan hevosalan ammattilainen, digitaalisen sisällöntuotannon asiantuntija sekä Biohansan mediavastaava.
Lähteet:
