Valmistautuminen sisäruokintakauteen

Loimitettu hevonen seisoo ulkokarsinan ovella.

Elokuu ei vielä tarkoita, että kesä olisi ohi ja monet hevoset viihtyvätkin laitumella nyt, kun hyönteisten määrä vähenee. Syksyn viilenevät säät ja tuleva laidunkauden päättyminen merkitsevät kuitenkin monilla talleilla siirtymistä sisäruokintakauteen.


Siirtyminen laitumelta takaisin rehuruokintaan vaatii suunnittelua, sillä muutokset ruokinnan ja  kuivikkeiden suhteen  tulee tehdä hevosten hyvinvoinnin näkökannalta harkitusti. Hyvin valmisteltu siirtymä auttaa ehkäisemään ruuansulatushäiriöitä, turhaa stressiä ja tallin käytännön ongelmia.

Ruokinnan suunnittelu ja totutus


Vaihto laidunruohosta kuivaan heinään tulee tehdä vähitellen 2–3 viikon aikana. Heinän antaminen aloitetaan ensin pieninä määrinä laitumelle ja määrää lisätään päivä päivältä samalla kun laidunaika vähenee.


Muutokset väkirehuissa tehdään yhtä varovasti.


Ennen ruokintakauden alkua on hyvä teettää kuivaheinästä tai säilörehusta heinäanalyysi, jotta tiedetään rehun energia-, valkuais- ja kuitupitoisuudet. Tarkista heinän pölyttömyys ja hygieeninen laatu. Homeinen tai huonosti säilynyt karkearehu voi aiheuttaa hengitystie- ja suolistosairauksia.


Lisäksi tulee huolehtia, että tallissa ja tarhoissa on tarjolla riittävästi raikasta vettä myös talvella. Esimerkiksi lämmitettävät juoma-astiat tai -automaatit estävät veden jäätymisen.

Kaksi varsaa ovat syömässä loppukesän laitumella.
Vaihto laidunruohosta kuivaan heinään tulee tehdä vähitellen 2–3 viikon aikana.

Tallin valmistelu


Hevosten palatessa laidunlomalta talliin, on monissa paikoissa ennen sitä rutiinina vuosisiivous. Jos on mahdollista, saa desinfiointiaineella ja painepesurilla ihmeitä aikaan! Pesun jälkeen talli valmistellaan myös muilta osin syksyä varten.


Riittävä, mutta vedoton ilmanvaihto on tärkeää hevosten hengitystiesairauksien ehkäisyssä. Pidä karkearehut kuivassa ja suojassa tuholaisilta. Eri rehuerät kannattaa säilyttää erillään, jotta on selkeää, mikä erä on käytössä.


Testaa ja puhdista automaattikupit ja vesisaavit. Suositeltu vesiautomaatin virtausnopeus on yleensä noin 6–8 litraa minuutissa. Jos virtaus on selvästi hitaampi (esim. 2–3 l / min), hevonen voi turhautua, eikä juo tarpeeksi. Nopeampi virtaus varmistaa, että hevonen saa kerralla kunnolla vettä ilman pitkää odottamista.


Noin 500 kg painoinen hevonen tarvitsee yleensä 25–30 litraa päivässä. Kuiva heinä lisää veden tarvetta, koska se sisältää vain 10–15 % vettä. Laidunruohossa vettä voi olla 60–80 %. Kova rasitus tai kuuma sää voi nostaa tarpeen jopa 40–60 litraan päivässä.

Kuivikkeiden valinta


Sisäruokintakausi tarkoittaa myös enemmän aikaa karsinassa, joten kuivikevalinnalla on suuri merkitys hevosen terveydelle ja hoidon sujuvuudelle. Pihattohevosetkin saattavat syyssäiden myötä oleilla enemmän katoksessa.


Kuivikevalikoimaa on paljon ja jokaisella on oma mielipide siitä, mikä on paras vaihtoehto. Kuivikevalintaan vaikuttavat hevosen terveydentila, tallin olosuhteet ja käytännön siivousrutiinit.


Olkipelletti on puristettu oljesta ja on kompostoitumisominaisuuksiltaan erinomainen. Se hajoaa nopeammin kuin pelkkä olki ja imee paremmin kosteutta, luoden talliin siistimmän ja vähemmän ammoniakkipitoisen ympäristön.


Turvekutterisekoitus yhdistää turpeen ja kutteripurun hyvät ominaisuudet. Turve sitoo tehokkaasti, puru tuo rakennetta. Se on käytännöllinen vaihtoehto, kun halutaan tasapainoinen kuivike, joka myös tukee kompostoitumista.


Hamppukuivike taas on hyvin imevää ja kompostoituu tehokkaasti. Lisäksi sillä on hyvä ammoniakin sitomiskyky, mikä tekee siitä terveellisen vaihtoehdon talliin.

Turve on hevostiloilla yleisesti suosituin kuivike. Se sitoo tehokkaasti nestettä ja ammoniakkia. Sopiva yhdistelmäkuivikekin, kuten esimerkiksi jo mainittu turvekutteri, tuo molempien kuivikkeiden hyödyt ja on tehokkaampi vaikkapa sotkuisen hevosen kuivikkeeksi.


Hyvinvoinnin tukeminen


Laitumelta paluun myötä luonnollinen liikunta vähenee. Sisäruokintakaudellakin hevosen tulisi päästä liikkumaan päivittäin, joko tarhaan, ajoon tai ratsastukseen.


Hevoset tarvitsevat sosiaalisia kontakteja. Tallissa hevosilla tulisi olla kosketus- tai ainakin näköyhteys muihin hevosiin, jos karsinat erottavat ne toisistaan.


Heinäverkot, suolakivet ja turvalliset karsinalelut auttavat ehkäisemään tylsyyttä ja häiriökäyttäytymistä.


Muistilista:


  1. Aloita heinän lisäruokinta laitumelle ajoissa.

  2. Seuraa hevosen painoa ja kuntoa. Sisäruokintakaudella energian kulutus voi nousta kylmän sään ja vähemmän ravinteikkaan rehun takia.

  3. Pidä kiinni säännöllisestä päivärytmistä. Hevoset sopeutuvat helpommin, kun ruokinta- ja ulkoiluajat pysyvät tasaisina.

Hyvin suunniteltu sisäruokintakausi alkaa jo ennen kuin laidunkausi päättyy. Hallittu siirtymä, laadukkaat korsirehut ja hyvät talliolosuhteet pitävät hevosen terveenä ja tallin arjen sujuvana. 


Uudised
august 13, 2025
Valmistautuminen sisäruokintakauteen
Elokuu ei vielä tarkoita, että kesä olisi ohi ja monet hevoset viihtyvätkin...
Jätka lugemist
Uudised
july 14, 2025
Kuidas muuta suvi oma hobuse jaoks meeldivamaks
Hobuse Karjatamise Info - Eesti Keeles Suvi on loomulikult hobuste peamine karjatamise...
Jätka lugemist
Uudised
june 15, 2025
Hobuste karjatamise puhkuse eelised ja muud asjad, mida arvestada
                       ...
Jätka lugemist